Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Etusivulle!
Käsinkirjoitettuja ohjelmistoluonnoksia.
Pertti Manninen 2013-12-29

11. Käsinkirjoitettuja ohjelmistoluoinnoksia





Kuvat lisätty 2013-12-29 (etusivulle).






11. Käsinkirjoitettuja ohjelmistoluonnoksia.
(16 mm)

”Mikki kapellimestarina
Asuntovaunu karkuteillä x
Noidan oppipoika”

Ruskehtavalla halpapaperisella arkilla, jonka toinen puoli oli tyhjä. Ei mitään päiväystä. Nämä elokuvat ovat huikeita aikansa saavutuksia, joiden esittämisestä muistan kuitenkin parhaiten ”Kellonpuhdistajat”, joka näytettiin Gesterbyn ruotsinkielisen koulun parakkirakennuksessa. Riemu oli rajaton, niin lasten kuin aikuisten.
Filmien palauttamisen yhteydessä piti ilmoittaa niiden kunto vuokraajalle, Suomi-Filmille postikortin kokoisella pahvilapulla. Tällaiselle kortille olen kirjoittanut joitakin elokuvien nimiä, 3 etupuolelle ja 11 takapuolelle. Ensin tämän jostain syystä palauttamatta jääneen kortin teksti. Kortti on täytetty kyllä asianmukaisesti (x:t). Mitään päivämäärää kortissa ei ole.

”SUOMI-FILMI OY Kaitafilmiosasto Uudenmaankatu 44 , 00120 HELSINKI 12
ELOKUVAKONEEN HOITAJIEN HUOMIOON
Täytettävä ja palautettava elokuvien mukana.
Voimme parantaa elokuvapalveluamme sekä Teidän että toisten lainaajien hyödyksi, jos ystävällisesti autatte meitä ilmoittamalla huomionne elokuvien kunnosta.
x Filmi on palautettaessa täydellisessä esityskunnossa
Filmi on korjattava ennen seuraavaa esitystä
x osa I
x osa II
osa III
osa IV
MUISTITHAN PUHDISTAA FILMIRADAN ENNEN ESITYSTÄ?
Ilmoituksen antaja”

Elokuvien nimet tällä kortilla:
”kerran pariisissa
Mephisto
Täältä tullaan elämä
Veronika Vossin kaipuu  Fassbinder
Pahus mikä nainen  Straisand
varastettu ilmalaiva  k-8
Peppi pitkätossu karkuteillä
Asterix
Eläinten maailma
Hempan baari
nuorille Maan lapset
Tyttö kaljassa
Kerran elämässä
pelastukoon ken voi”


Seuraavissa kahdessa arkissa on sitten päiväyskin mukana. Paperi on parempilaatuista valkeaa ruutulehtiöstä repäistyä. Ne voisivat esitettyjen elokuvien luetteloita, koska ne alkavat helmikuusta -81 ja päättyvät huhtikuuhun -83, mutta tämä vaatisi vahvistusta kausiohjelmistosta. Tähän teksti kuitenkin sellaisenaan joitakin pilkkuja lisäten tekstin erottumiseksi.
(16 mm)

1. sivu:
”19.5.83
K, A, N Enoni on toista maata , OEK
2/81
Lelouch : Kokonainen elämä , Ranska 1975 , 149 min , SF
von Trotta : Katkera herääminen , SaksanLT 1978 , 94 min , SF
Laine : Luottamus , Suomi/NL 1975 , 95 min , VAVK
Niskanen : Pulakapina , Suomi 1977 , 112 min , SF
Niskanen: Syksyllä kaikki on toisin , Suomi 1978 , 110 min SF
Vaala : Koskenlaskijan morsian , Suomi 1937 , 81 min , SF
Vaala : Juurakon Hulda , Suomi 1937 , 88 min , SF
Arnfred : Johny 18-vuotias , Tanska 1980 , 105 min , SF
Chytilova :Omenaleikki , T-slovakia 1976 , SF
4/81
Breien : Testamentti , Norja 1979 , 95 min , SF
Orko/Gaidai : Tulitikkuja lainaamassa , Suomi/NL 1980 , 100 min , SF
Gabor : Angi Vera – nuoren naisen , Unkari 1979 , 96 min , OEK
A , Cassavetes : Ensi-ilta , USA 1977 , 144 min , SF
6/81
Eisenstein: Viva Mexico , NL 31-32 , 129 min , Kos
Lewis : Anteeksi miten pääsen … , USA 1970 , 96 min , FH
10/81
Taviani(t) : Isäni, herrani , Italia 1977 , 113 min , OEK
Bunuel : Kulta-aika . Ranska 1930 , 62 min , OEK
Bergman : Kesäyön hymyilyä , Ruotsi 1955 , 109 min OEK
Bergman : Kuiskauksia ja huutoja , Ruotsi 1972 , 91 min OEK
12/81
Delvaux : Nainen hämärän puutarhassa , Belgia 1978 , 112 min , Rosa
Ray : Shakinpelaajat , Intia 1977 , 120 min , Rosa
Gudmunsson : Maan lapset , Islanti 1980 , 94 min , SF
Fellini : Orkesteriharjoitus , Italia/SLT 1978 , 73 min , Rosa
Sandoy : Dagny – taiteilija elämää , Puola/Norja 1977 , 88 min , SF
Henning-Jensen : Silmänräpäys , Tanska 1980 , 91 min , SF
Schmidt: Miksi meillä ei ole lasta , Tanska 1980 , 98 min , SF
2/82
Frears : Vainukoira , Englanti 1971 , 84 min , FH
Rademalers : Max Havelaar I , Hollanti 1977 , 90 min , SF
” ” ” II , ” ” , 90 min , SF
A , Szabo : Mephisto , Unkari 1981 , 142 min , SF
Ivory : Eurooppalaiset , USA 1979 , 90 min , SF
4/82
N , Sjöman : Salaisuuksien talo , Ruotsi 1979 , 98 min , SF
Kuortti : Kiljusen herrasväki , Suomi 1981 , 105 min , SF
Zsombolyai : Tullivapaa avioliitto , Unkari/Suomi , 1980 , 101 min , OEK
Kennedy : Hyvät kaverit ja pahat kaverit , USA 1969 , 90 min , FH”

2. sivu:
”6/82
N , Brooks : Villiä hurjempi Länsi , USA 1974 , 93 min FH
Griffith : Kansakunnan synty , USA 1914 , 125 min , OEK
Wood : Ilta oopperassa , USA 1935 , 96 min , OEK
Wood : Päivä kilpa-ajoissa , USA 1937 , 109 min , OEK
7-8/82
Makarejev: Montenegro eli helmiä ja harjoja , Ruotsi/Engl 1981 , 97 min , SF
Linnasalo : Vartioitu kylä 1944 . Suomi 1978 , 99 min , SF
Linnasalo: Aurinkotuuli , Suomi 1980 , 100 min , SF
11/82
Kieslowski : Amatööri , Puola 1979 , - min , Puolan suur
Wajda : Kapellimestari, Puola 1979 , 102 min , Puolan suur
Zanussi : Vakio , Puola 1980 , - min , Puolan suur
12/82
N , Suominen : Täältä tullaan elämä , Suomi 1980 , 117 min , SF
2/83
Arnold : Hiiri joka murisi , Englanti 1959 , 83 min , FH
Kaurismäki : Saimaa-ilmiö , Suomi 1981 , 128 min , SF
Långbacka : Herra Puntila ja hänen … , Suomi 1979 , 112 min , SF
A , Cüiney : YOL , Sveitsi (Turkki) 1982 , 112 min , Gaudeamus
Kachyna : Kerran elämässä , T-slovakia 1979 , 127 min , SF
4/83
A , Saura : Korppi sylissä , Espanja 1975 , 110 min , Rosa
Herzog : Aguirre, Jumalan viha , SLT 1972 , 95 min , Rosa
Herzog : Fitzgeraldo , SLT 1982 , 158 min , SF
Kaurismäki : Arvottomat , Suomi 1982 , 119 min , SF
K , A , Hartzell - Helminen : Kuningas jolla ei … , Suomi 1982 , 92 min , Sf
N , Coppola : Olet jo iso poika , USA 1967 , 96 min , FH
McLaglen : Pako helvetistä , USA 1971 , 98 min FH
N , Mankiewicz : Lännen kieroin kaveri , USA 1970 , 125 min , FH
Wilder: Fedora – arvoituksellinen nainen , USA 1978 , 113 min , Rosa

A , Ulvova Mylläri
Tsaikovski”

Edelleenkään en osaa sanoa mikä tämä lista on, mutta tähän nyt kuitenkin vuokraajien täydellisemmät nimet:
SF = Suomi-Filmi Oy
VAVK = Valtion AV-keskus
OEK = Oulun elokuvakeskus
Kos = Ab Kosmos Filmi Oy
FH = Filmihankkija Oy
Rosa = Ruusun Aika Oy
Puolan suur = Puolan suurlähetystö
Gaudeamus = Gaudeamus Oy

Kolmantena sivuna on sitten päiväämätön kausiohjelma. Numerot viittaavat ilmeisesti esitysjärjestykseen:

”NUORET

7 Sjöman : Salaisuuksien talo , Ruotsi 1979 , SF
Suominen : Täältä tullaan elämä , Suomi 1980 , SF
Becker : Rakastajatar , Ranska 1932 , Rosa
Coppola : Olet jo iso poika , USA 1967 , FH
2 Brooks : Villiä hurjempi länsi , USA 1974 , FH
5 Mankiewicz : Lännen kieroin kaveri , USA 1970 , FH
6 Gaidai : Briljanttikäsi , NL 1968 , kos

AIKUISET
3 Saura : korppi sylissä , ESP 1975 , Rosa
5 Szabo : Mephisto , Unkari 1981 , SF
1 Cassavetes : Ensi-ilta , USA 1977 , SF
4 Sternberg : Sininen enkeli , Saksa 1930 , Rosa
7 Kassila : Jousiampuja , Suomi 1982 , SF
2 Bergman : Kesäyön hymyilyä , Ruotsi 1955 , OEK
6 Ray : Shakinpelaajat , Intia 1977 , Rosa

KOULULAISET
5 Ihmeellisen asteen yhteys , USA , SF

6 Kapteeni Horatio Hornblower , USA/Engl 1961 , FH
2 Dolin : Vuorten kuningas , NL 1969 , Kos
4 Rou : Kultaiset sarvet , NL , Kos
7 Witikka : Pikku Pietarin piha , Suomi 1961 , SF
3 keaton : Kenraali , USA 1926 , OEK
1 Moukle : Uskomaton seikkailu , USA 1963 , SF”

Pienet painovirheet voivat olla mahdollisia, kun silloinen tekstaukseni ei jaksanut kaikkia koukeroita piirtää.  Lisäksi tässä nipussa on mukana yksi kausiohjelmalennäkki, johon on piirretty erilaisia kuvioita.

Jäljellä on enää kaksi osiota, joista kuvat ovat tulossa. Tähän lähinnä vain otsikot:


elama.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

elama.fi -
Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Ohjaaja

Jacques Demy. 5.6.1931 Pont Château -27.10.1990 Pariisi.

http://www.nettisanomat.com/
2007/06/05/etusivu.htm


Päiväyskorjaus:
"2012-08-20" >"2013-09-20" (2013-10-08)


Korjaus:
Oulu 16.11. -22.11.1986. >
Oulu 16.11. -22.11.1987.
(2013-12-12)


2013-12-29

Isonna!
Isonna!






Kirkuva – Elokuvakerho – Puoli historiaa.



2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa: http://youtu.be/nukIVozBfvI - http://youtu.be/vs4dOSP072M - http://youtu.be/cjlrCV5KePY
http://youtu.be/Fo5QcmVA5AM - http://youtu.be/HgScTUXfxVQ (2013-10-06)

ELAMA.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

ELAMA.fi -
Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria - - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Etusivulle!

 


elama.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com.

ELAMA.fi - KIRKUVA - Kirkkonummen kansalaisopiston matkalasku  ja juhlavuoden elokuvanäytös. - Elokuvakerho - Puolihistoria - Kirkkonummi - 1980-luku - Pertti Manninen, Markku Paavilainen, Kirkkonummen urheilijat, KIRKU - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Sunnuntai 2013-09-22, Keskiviikko 2013-09-25, Tiistai 2013-10-01 21:27, 2013-10-02 12:41, 2013-10-05 15:53, 2013-10-12, 2013-10-13, 2013-11-30
Tämä sivu 2013-12-29

TYÖPÄIVÄKIRJA

KIRKUVATEKSTI

ETUSIVULLE!

 

 

 

 

Tämä elama.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta 2016-03-27.
Tämäkirkuva.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta ja Kirkuvan historia elama.fi-sivuson pohjalta 2016-03-29.
Tämä kirkuva.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta ja Kirkuvan historia elama.fi-sivuston pohjalta 2016-03-29.