Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. Etusivulle!
VETOOMUS Raakamateriaalia raakaa sortoa vastaan!
Pertti Manninen 2013-12-29

... Eilispäivänä järjestin siis ohjelmistot kausittain. Niissä ensimmäinen osuu Syksyyn 1982, sunnuntai  17.10.1982 klo 16 Davy  Crockett ja jokirosvot ja klo 18 Elvis-elokuva Kutita minua. Viimeinen osuu talveen 1988, sunnuntai 7.2.1988 klo 15 ja 16 Nalle Puh sekä klo 17 Ronja Ryövärintytär.

En malta olla kertomatta aluksi vetoomuksesta ”Raakamateriaalia raakaa sortoa vastaan!”.



”Hyvä ystävä, elokuvantekijä!
Vaikka meidän työmme täällä saattaa tuntua vaikealta ja näköalat vähäisiltä, ei henkemme ja ihmisarvomme ole kuitenkaan päivittäin uhattuna. Vaikka taloudelliset vaikeudet haittaavat työtämme, elämme yltäkylläisyydessä verrattuna eteläisessä Afrikassa toimiviin kolleegoihimme, joille jokainen metri filmimateriaalia ja ääninauhaa, jokainen videokasetti on äärettömän arvokas.
Eteläinen Afrikka ei ole liian kaukana. Voimme siirtää täällä lojuvaa materiaalia sinne, missä sen käyttöarvo on mittaamattomasti suurempi. Suomen elokuvatyöntekijät ry:n aloitteesta kerätään 16 mm:n filmimateriaalia, ääninauhaa ja videokasetteja, luovutettavaksi ANC:n filmiryhmälle, joka toimii eteläisessä Afrikassa tukikohtanaan Lusaka, Sambia.
Me allekirjoittaneet olemme mukana tukikampanjassa ja vetoamme Sinuun, elokuva- ja videoalalla työskentelevä ja elokuvan ystävä! Älä tue välinpitämättömyydellä rotusorron jatkumista! Lahjoittamasi materiaali saattaa tallentaa korvaamattoman tilanteen!
Jörn Donner, Peter von Bagh, Rauni Mollberg, Kari Sohlberg, Esa Vuorinen, Aki Kaurismäki”
(allekirjoituksin).
Kääntöpuolella kerrotaan keräyksestä tarkemmin ja tukikonsertista. Miten vetoomus on joutunut Kirkuvan laatikkoon, en muista, mutta paras selitys olisi se, että olen saanut sen Elokuvakontaktista lyhytfilmejä hakiessani  Marja Pallassalolta.

Kuvat 2013-09-20 10:17 ja 10:22. Lisätty 2013-10-20 (etusivulle)




 

Kirkuva – Elokuvakerho – Puoli historiaa.



2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa: http://youtu.be/nukIVozBfvI - http://youtu.be/vs4dOSP072M - http://youtu.be/cjlrCV5KePY
http://youtu.be/Fo5QcmVA5AM - http://youtu.be/HgScTUXfxVQ (2013-10-06)

ELAMA.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

ELAMA.fi -
Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria - - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Etusivulle!

 



elama.fi - Riippumaton julkaisu. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com.

ELAMA.fi - KIRKUVA - Vetoomus - Raakamateriaalia raakaa sortoa vastaan! - ANC:n filmiryhmä - Jörn Donner, Peter von Bagh, Rauni Mollberg, Kari Sohlberg, Esa Vuorinen, Aki Kaurismäki - Elokuvakerho - Puolihistoria - Kirkkonummi - 1980-luku - Pertti Manninen, Markku Paavilainen, Kirkkonummen urheilijat, KIRKU - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat - Viikkosanomat - Kuvasanomat - Sanomatori

Sunnuntai 2013-09-22, Keskiviikko 2013-09-25, Tiistai 2013-10-01 21:27, 2013-10-02 12:41, 2013-10-05 15:53, 2013-10-12, 2013-10-13, 2013-11-30
Tämä sivu 2013-12-29 12:11

TYÖPÄIVÄKIRJA

KIRKUVATEKSTI

ETUSIVULLE!

 

 

 

 

Tämä elama.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta 2016-03-27.
Tämäkirkuva.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto sisältäen myös omaa materiaaliaan. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta ja Kirkuvan historia elama.fi-sivuson pohjalta 2016-03-29.
Tämä kirkuva.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuodet 2015 ja 2016 sekä hakemisto sivuston hs27.com pohjalta ja Kirkuvan historia elama.fi-sivuston pohjalta 2016-03-29.